Hyödyllisiä välineitä talviretkeilyyn

Talvella retkeily on aivan oma lukunsa, jota varten on otettava huomioon monia sellaisia asioita, joita ei muina vuodenaikoina retkeillessä tarvitsisi ajatella välttämättä lainkaan. Sääolosuhteet talvisin voivat olla hyvinkin haasteellisia, kylmä ja märkyys saattavat vaivata, minkä lisäksi Suomen olosuhteissa on tietenkin merkittävää myös pimeys, joka lyö aivan oman leimansa talviajan retkeilemiseen. Kaikista näistä haasteista on kuitenkin mahdollista selvitä kunnialla ja päästä matkailemaan talvellakin, mitä varten on olemassa monia erilaisia teknisiä laitteita, jotka auttavat selättämään monet talvesta johtuvat retkeilyn haasteet tai ongelmatilanteet. Seuraavaksi aion kertoa jotakin muutamista omista talviretkeilysuosikeistani, eli välineitä, joiden mukaan ottamista vähintään harkitsen hyvin tarkasti ennen kuin lähden talvella yhtään mihinkään, sillä kokemus on opettanut minulle ainakin sen, että näitä välineitä ilman matkaileminen on talvisin hyvin vvaikeaa, enkä oikeastaan halua edes tehdä sitä.

Lämmittimet

cold campingLämmittimet ovat tietenkin yksi ensisijaisista asioista, joka tulee mieleen kun ajattelee Suomen talvea ja retkeilyä. Lämmittimiä on erilaisia ja käteviä ovat esimerkiksi sellaiset, jotka voit laittaa käsineidesi sisään, ja jotka hohkavat sitä kautta lämpöä aivan kaikkialle kehoosi. Lämmittimet tuovat nopean ensiavun silloin kun kylmä todella tuntuu luihin ja ytimiin saakka, ja retkeilyn iloon ja riemuun on mahdotonta keskittyä ainoastaan sen vuoksi, että kylmyys on niin läpitunkevaa ja inhottavaa. Lämmittimet toimivat erilaisin tavoin, ja on tärkeää valita sellaiset, jotka eivät edellytä esimerkiksi niiden keittämistä tai lataamista tai muita hankalasti metsäolosuhteissa suoritettavia asioita, vaan esimerkiksi sellaiset, jotka aktivoidaan helposti painamalla lämmittimen sisällä olevasta mekanismista. Tällä yksinkertaisella välineellä olen pelastanut monta talviaikaan tapahtunutta retkeäni, joten suosittelen todella vahvaisi lämmittmien pakkaamista mukaan, mikäli retkesi tapahtuu milloin tahansa talvikuukausien aikana.

Lumikengät

Lumihanki on myös yksi Suomen talveen erityisesti pohjoisemmilla leveysasteilla liittyvä asia. Lumihangessa tarpominen ilman asianmukaisia varusteita on hyvvin vaikeaa, mistä syystä kannattaakin selvittää etukäteen retkeilykohteen lumiolosuhteita ja tarvittaessa pakata mukaan hyvät lumikengät, jotka auttavat umpihangessa tarpomisessa huomattavasti enemmän kuin mitkään tavalliset vaelluskengät tai muut retkeilyvälineet. Sinun ei tarvitse murehtia kenkiesi sisään sulavasta lumesta tai siitä, että käveleminen syvässä hangessa on yksinkertaisesti raskasta ja jopa mahdotonta, jos sinulla ei ole käytössäsi lumikenkiä tai esimerkiksi suksia, jotka auttavat sinua ylittämään kaikki tällaiset hankipaikat kunnialla ja ilman jalkojesi kastelemista hangessa.

Taskulamppu

Talvisin pimeys on yksi merkittävimmistä asiosta Suomessa ja se tulee aikaisin ja nopeasti, eikä valosta ehdi nauttimaan kovinkaan paljoa päivän aikana. Tätä varten taskulamppu on yksi olennaisimmista asioista, joita sinun on muistettava ottaa huomioon, kun retkeilet talvella. Tarvitset lampun, jonka akku tai patteri kestää varmasti kylmyyttä, ja joka ei hylkää sinua välittömästi ensimmäisten tuntien aikana jättäen sinua pulaan pimeään ja kylmään luontoon, jossa eteenpäin kulkeminen on mahdotonta ilman asianmukaisinta valaisinta. Tähdetkään hyvin harvoin valaisevat niin paljoa, että niiden valaistukseen voisi luottaa kun retkeilee talvisin syjräisemmissä paikoissa, joten jotta et joutuisi pulaan huonon valon takia, muista pakata mukaan taskulamppu, joka varmasti kestää ja toimii niissäkin olosuhteissa, joissa aiot retkeillä.